Jokikylätalo

Jokikylätalo on ollut vuosien varrella monenlaisen toiminnan näyttämönä. Siellä on järjestetty esimerkiksi jumppaa, tanssikursseja, kudontapiirejä, kokouksia ja 4-h yhdistyksen toimintaa. Lisäksi talolla on järjestetty tapahtumia aina syntymäpäivistä, häihin, lakkiaisiin ja seuroihin.

Jokikylätalo

Jokikylätalo rakennettiin vuonna 1895 Jokikylän kansakouluksi. Koulurakennusta laajennettiin vuonna 1939 ja viimeksi rakennusta on peruskorjattu 1985. Rakennuksessa pitkään toiminut Jokikylän ala-aste lakkautettiin lopulta 1.8.1998.

Vuonna 2007 Kälviän kunta lahjoitti rakennuksen kyläyhdistyksen käyttöön, jonka jälkeen taloa on remontoitu. Remontti aloitettiin syksyllä 2015 ulkorakennusten maalaamisella. Vuonna 2016 on kunnostettu päärakennusta ulkopuolelta ja sisäremonttia tehtiin vuonna 2017. Jokikylätalon piha-alueelle on viimevuosina tuotu kesäteatteri ja lasten leikkipaikka.

Vuokraa Jokikylätalo omaan käyttöön

Kylätalon tiloja vuokrataan kokous- ja juhlatiloiksi. Isoon saliin mahtuu kerrallaan noin sata ruokailijaa ja tiloissa on keittiö. Talon toisessa päädyssä on kesäteatteria kohti avautuva iso terassi. Tarvittaessa talolla on mahdollista järjestää myös pienimuotoinen catering.

Oman kylän väen on mahdollista saada käyttöönsä esimerkiksi kyläyhdistyksen astioita ja penkkejä tarpeen mukaan. Astioita ja penkkejä voi myös vuokrata.

Tiedustelut: Marko Kivelä, puh. 0400 968 276.

Kylätalon osoite:
Jokikylätalo
Passojantie 183
68300 Kälviä


Näytä suurempi kartta

Kuvia Jokikylätalolta

Kuvia kylätalon ja pihapiirin muiden rakennusten remontista